Tervetuloa!
Pulari on ammattiin valmistuvien ja jo ammatikseen soittavien helsinkiläisten muusikoiden muodostama irlantilaisen musiikin orkesteri,
joka esittää myös omaa säveltuotantoaan.
Sen neljä jäsentä ovat ehtineet soittaa useissa Suomen johtavissa irlantilaista musiikkia esittävissä yhtyeissä.
Nykyinen kokoonpano muodostettiin vuonna 2002, josta lähtien se on pysynyt samana.
Pulari on esiintynyt mm. Fiskars Folk Festivalin päälavalla, Irish Festival in Finland:ssa Tavastialla sekä Suomen pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
Keväällä 2007 Pulari esiintyi irlantilaisen huippukansanmusiikkiyhtye Solasin lämmittelijänä Tampereen Sävel-tapahtumassa. Vuonna 2003 yhtye toimi Helsingin keskustan Dubliner-pubin vakioyhtyeenä soittaen siellä joka perjantai-ilta.
Helsingin vanhimmassa irlantilaispaikassa O´Malley´s irish barissa Pulari on ollut säännöllisesti kuultu ryhmä.
Orkesteri esiintyy mielellään myös erilaisissa yksityistilaisuuksissa, tarvittaessa myös tanssiryhmän kanssa.
Sivusto tarvitsee toimiakseen flash-laajennukseen. Lataa flash
|